
Hei, Olen Jouni Riihimäki ja voin auttaa sinua mm. kilpailujännitykseen, keskittymiseen ja motivaatioon liittyvien haasteiden kanssa. Lue lisää ja ota yhteyttä.

AIM-training harjoitukset on tarkoitettu nuorille urheilijoille, jotka haluavat parantaa suoritustaan kirkastamalla tavoitteitaan ja harjoittelemalla menetelmiä, jotka auttavat suoriutumaan suorituskykysi maksimitason mukaisesti. Käytetyistä menetelmistä on apua myös mm. kilpailujännitykseen, ryhmässä toimimisen vaikeuksiin ja motivaatiohaasteisin.
Valmennuksessa hyödynnetään toimintaterapiaan, kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan sekä tietoisuustaitoihin perustuvia harjoituksia, joiden tavoitteena on lisätä valmennettavan psykologista joustavuutta. Psykologisen joustavuuden lisääntyessä nuoren kyky reagoida tarkoituksenmukaisesti kilpailullisen ympäristön asettamiin haasteisiin sekä omiin tunteisiin ja ajatuksiin kehittyy. Olen koulutukseltani toimintaterapeutti ja tutustunut hyväksymis- ja omistautumisterapian 10 vuotta sitten yhteistyöhankkeessa Jyväskylän Yliopiston kanssa.

ARVOTYÖSKENTELY
AIM-arvotyöskentelyssä tavoitteet kirkastuvat itselle tärkeiden arvojen määrittyessä. Tavoitteena on omien tavoitteiden erillistyminen niin, että muiden ihmisten mielipiteet tai esimerkiksi jännitys ja pettymyksen kokemukset eivät horjuta niitä. Sitoutumalla omien arvojesi mukaisiin tekoihin kuljet vääjäämättä kohti tavoitteitasi.
Aim-arvotyöskentelyssä määritellään yksilöllinen arvokartta, joka auttaa hahmottamaan itselle tärkeät asiat ja niitä kohti johtavat teot sekä mahdolliset esteet. Arvokartta auttaa sinua suunnistamaan vaikeissa tilanteissa ja muistuttaa, että olet menossa kohti tavoitteitasi mahdollisista esteistä huolimatta.

HARJOITUKSET
I AM –harjoituksissa tavoitellaan hermostollisesti rentoa ja ahdistuksesta vapaata tilaa. Rentona luot oikean tilannekuvan ja reagoit erilaisiin tilanteisiin oikein. Kun olet vapaa jännityksestä, peloista ja muiden odotuksista voit rennosti toteuttaa tavoitteitasi intohimoisesti ja motivoituneesti. Harjoituksia voidaan toteuttaa yksilöharjoituksina, parityöskentelynä vertaisohjaajan kanssa tai ryhmätyöskentelynä.
PALVELUT
KUUKAUSIJÄSENYYS ( 50 e/kk)
-
Tapaaminen kuukausittain
-
henkilökohtaiset kotiharjoitukset viikottain
1. YKSILÖVALMENNUKSET
INTENSIIVIJAKSO (200 e )
4 tapaamiskertaa sisältää mm.
-
keskittymis-, rentoutumis- ja mielikuvaharjoituksia
-
arvokartan laadinnan
-
henkilökohtaisten tavoitteiden asettamisen
2. RYHMÄVALMENNUKSET
ARVOTYÖSKENTELY JOUKKUEILLE
Arvotyöskentelyssä määritellään joukkueen arvot ja yhteisesti sovitut toimintatavat, jotka johtavat arvojen toteutumiseen joukkueen arjessa. Joukkueen arvot tuotetaan pienryhmätyöskentelyssä ja jokainen joukkueen jäsen on mukana määrittelyssä. Harjoitusten kautta tavoitteena on luoda jokaiselle joukkueen jäsenelle henkilökohtainen suhde yhdessä määriteltyihin arvoihin.
RYHMÄHARJOITTEET
Ryhmäharjoitteiden avulla voidaan tarjota joukkueen jäsenille kokemuksia ryhmän toiminnasta erilaisissa tilanteissa ja ryhmän jäsenten vaikutuksesta ryhmän toimintaa. Uusien kokemuksien kautta ryhmäläiset saavat erilaisia näkökulmia ryhmän toimintaan ja oman toimintansa vaikutuksesta ryhmän toimintaan.